Maailmanmusiikki on käsite, joka luotiin tarpeeseen, ja sen juuret ulottuvat vuoteen 1987. Tuolloin englantilaisessa pubissa, nimeltään Empress of Russia, kokoontui useita musiikkialan vaikuttajia. Oli jo olemassa musiikkityyli, joka poikkesi kaikista aikaisemmista luokitteluista ja normeista. Tällaista musiikkia oli kuitenkin vaikeata markkinoida, sillä sopivan ja tunnetun termin puute aiheutti sekaannusta. Ihailijoita ja maksavia asiakkaita uskottiin siis löytyvän, kunhan markkinointi saadaan uppoamaan kohdeyleisöön. Näin syntyi termi maailmanmusiikki.
Mitä maailmanmusiikilla sitten tarkoitetaan? Se onkin jo hieman vaikeammin selitettävä asia. Musiikkinäytteet puhuisivat puolestaan ehkä sanoja paremmin, mutta yritetään silti kirjoittaa asia auki sanoin. Ennen maailmanmusiikkitermin kehittämistä musiikkityylit jaettiin käytännössä seuraavasti: angloamerikkalaista perinnettä noudattava musiikki sekä jokaisen maanosan oma kansanmusiikki. Oli kuitenkin syntynyt uusi musiikkisuuntaus, joka poikkesi angloamerikkalaisesta musiikista eli musiikkia, joka ei kuulostanut rockilta, jazzilta tai bluesilta. Toisaalta uusi musiikki oli luonteeltaan kevyttä ja siinä oli kuultavissa vaikutteita eri maanosien kansanmusiikista. Sama yhtye saattoi imeä vaikutteita erilaisista kansanmusiikeista ja yhdistää niitä omannäköisekseen kevyen musiikkityylin kokonaisuudeksi. Tällaista musiikkia ryhdyttiin kutsumaan nimellä maailmanmusiikki.
Musiikkialan ammattilaiset käytännönongelmia ratkomassa
Vuonna 1987 maailmanmusiikki-termiä oli kehittämässä tarinan mukaan ainakin kuusi eri musiikkialan ammattilaista. Paikalla ideointi-iltamassa olivat levytuottaja Nick Gold, levy-yhtiön johtaja Roger Armstrong, kirjoittajatuottaja Joe Boyd, tuottaja Ben Mandelson, toimittaja Ian Anderson ja radiotoimittaja Charlie Gillett.
Maailmanmusiikki-termin tarvetta kuvasi vielä levy- ja keikkamarkkinoinnin ongelman lisäksi käytännöllisemmin ongelma levykaupoissa. Potentiaaliset asiakkaat eivät löytäneet haluamaansa uuden linjan musiikkia, koska sitä ei voitu luokitella levykaupan hyllyihin. Se ei ollut eurooppalaista folkia tai rockia, eivätkä kyseisen tyylin levyt kuuluneet myöskään rockhyllyyn tai muihin afroamerikkalaisen tyylin osastoihin. Ostajia olisi ollut, mutta tarjontaa oli vaikeata pitää esillä.
Uutta termiä ideoitiin tuoppien äärellä ja lopputulos päätettiin äänestämällä. Muita ehdolla olleita termejä olivat mm. juurimusiikki, trooppinen tai maailmanrytmit. Maailmanmusiikki koettiin kuitenkin parhaaksi vaihtoehdoksi siksi, ettei se rajaa mitään musiikkityyliä ulkopuolelleen. Ehkä ajateltiin, että tulevaisuudessa samanlaista välttämätöntä uuden termin keksimisprosessia ei enää tarvita, kun maailmanmusiikin laariin sopivat tulevaisuudessakin kaikki uudet musiikkiaallot.
The World at One
Jotta uusi termi saataisiin valjastettua käytäntöön, päätettiin sen ympärille kehittää mukavaa pöhinää. Ensinnäkin levy-yhtiöitä ohjeistettiin lisäämään maailmanmusiikki julkaisemiensa levytysten luokitteluun. Ajateltiin, että kun luokittelu tapahtuu jo julkaisijan taholta, se on helpointa viedä käytäntöön levykaupoissa. Aina uusien levyjen saapuessa levykauppojen työntekijät pystyivät tarkistamaan kunkin esittäjän musiikkityylin levystä löytyvästä luokittelusta. Ja näin myös tapahtui: levykauppoihin alkoi ilmestyä omia osastojaan tai hyllyjään maailmanmusiikille.
Käsitteen lanseeraamiseen liittyi myös ilmaiskasetti nimeltään ”The World at One”. Maailmanmusiikki-termin keksijät päättivät tukea termin laajenemista myös tavallisten musiikkiharrastajien suuhun jakamalla ilmaiskasettia brittien suurimman musiikkilehden mukana. NME-niminen lehti siis jakoi erään numeronsa mukana tätä kasettia, joka toi maailmanmusiikki käsitteelle kaivattua julkisuutta ja samalla se selvensi laajemmin sitä, mitä maailmanmusiikilla tarkoitettiin.
Käytännössä maailmanmusiikiksi luokiteltiin tuolloin ja luokitellaan edelleen kaikki valtavirran ulkopuolinen musiikki. Kaikki pienen alalajin edustajat uppoavat tähän kategoriaan. Toisaalta nykyisin moni vaihtoehtomusiikin edustaja luokitellaan myös indie-musiikiksi. Indie tarkoitti terminä alun perin itsenäisesti tuotettua musiikkia, jota julkaistiin siis itse ilman suuria tuotantokoneistoja. Myöhemmin indie-termin merkitys on laajentunut käsittämään kokonaista elämätapaa, jossa pyritään irti valtavirran kulttuurillisista tavoista ja valinnoista.
Maailmanmusiikin edustajat
Kun termi ”maailmanmusiikki” oli lanseerattu, ensimmäiset suositut maailmanmusiikkia soittavat artistit olivat espanjalaisranskalainen Gipsy Kings sekä israelilainen Ofra Haza. Maailmanmusiikin kansainvälistä listaa on julkaistu säännöllisesti jo vuodesta 1991 lähtien ja se ilmestyy edelleen jokaisen kuukauden 1. päivänä. Listan kokoamiseen osallistuvat musiikkitoimittajat ympäri maailman. Jokaisena kuukautena listalle mahtuu myös uusia tulokkaita. Maailmanmusiikin edustajat tulevat ympärimaailman, kaikista kansoista ja kulttuureista. Myös jotkut suomalaiset esiintyjät ovat päässeet maailmanmusiikin listoille – eivät tosin kärkikahinoihin, mutta mukaan kuitenkin.
Maailmanmusiikki-termiä aikaisemminkin oli kuitenkin ollut aika ajoin buumeja, jolloin kuunneltiin hetkellisesti ja intohimoisesti tiettyjä valtavirrasta poikkeavia artisteja. Usein tällainen buumi sai innoituksensa joltakin julkisuuden henkilöltä. Näin kävi esimerkiksi jo 1960-luvulla, kun The Beatlesin George Harrison ihastui yhtyeen matkoilla Intiaan sitra-musiikkiin. Hänen kauttaan länsimainen musiikkiyleisö otti suosikikseen intialaisen sitrataiteilija Ravi Shankarin. Ilman Harrisonia kukaan tuskin olisi ikinä kuullutkaan Euroopassa Shankarista.
Merkittävä maailmanmusiikin pioneeri oli myös brittiläinen John Peel. Hän toimi radio-Dj:nä ja esitteli omassa ohjelmassaan jo 1960-luvulta lähtien erilaista valtavirrasta poikkeavaa musiikkia, jota hän itse diggaili. Peel oli poikkeuksellinen hahmo, koska tällaista ei kukaan ollut tehnyt aikaisemmin. Aluksi oli käsittämätöntä, että kallisarvoista radioaikaa kulutettiin tuntemattoman musiikin soittamiseen, mutta ohjelma sai kuitenkin oman uskollisen kuulijakuntansa.
Uusia aaltoja
Eli vaikka virallinen termi ”maailmanmusiikki” näki päivänvalonsa vasta 1987, joitakin viitteitä uuden aallon musiikin läpilyönnistä oli nähtävissä jo aikaisemmin. Aiheen julkista käsittelyä kuitenkin helpotti, kun aihepiirille luotiin yhteinen termi ja määritelmä. Maailmanmusiikki yleistyi käsitteenä nopeasti 1980-luvun lopulla. Maailmanmusiikin suosio räjähti samoihin aikoihin käsitteen lanseeraamisen kanssa ja suosio kiihtyi siirryttäessä 1990-luvulle. Nykyisin suosio on tasaista, mutta maailmanmusiikkia ei enää mitenkään voi sulkea pois musiikkikeskusteluista.