Australialainen perinnemusiikki

Australian perinnemusiikki on Suomessa monelle tuntematonta aluetta. Kaukaisen Australian musiikkikulttuurin alkumetreillä vaikutteita otettiin naapurimaasta Uudesta-Seelannista sekä Kanadasta ja Yhdysvalloista.

Tyypillinen bush-musiikki

Yksi aikaisimmista perinnemusiikkityyleistä Australiassa on nimeltään bush music, joka suomeksi käännettynä tarkoittaa pensasmusiikkia, mutta jolla saattaa olla myös erilaisia konnotaatioita australialaiseen maisemaan, elämäntapaan tai murteeseen. Bush-musiikki elää yhä australialaisessa musiikkikulttuurissa. Alun perin bush-musiikki oli olemassa vain kertomuksellisena, suusta suuhun kulkevana traditiona, kunnes 1890-luvulla ensimmäiset bush-musiikkikappaleet julkaistiin printtimuodossa. Näistä esimerkkinä mainittakoon Banjo Patersonin Old Bush Songs -kirjanen. Myöhemmin 1980-luvulla yli 70 Patersonin omista runoista on liitetty yhteen Wallis & Matildan luomien sävelien kanssa, ja niistä on muodostunut kappaleita.

Australia

Teemat tulivat arkielämästä

Bush-musiikin tyypillisiä teemoja olivat alkuaikoina erilaiset eurooppalaisten merimiesten työlaulut 1700- ja 1800-luvuilta, joihin tämä tyylisuunta alun perin pohjautuu. Teemoissa kuullaan myös erilaisia brittiläisen siirtomaavallan aikana Australiaan lähetettyjen vankien laulamia lauluja. Nämä laulut tulevat myöhäiseltä 1700-luvulta.

Myöhemmin teemoissa kuultiin myös ajanjaksolle tyypillisiä aiheita ihmisten elämästä ja erilaisista tapahtumista, kuten Australian viidakoihin piiloutuneista vangeista (1850-1860), jotka olivat usein hallituksen ja auktoriteettien vastaisia, farmilta toiselle kulkevista työmiehistä (erityisesti lamojen aika, 1890- sekä 1930-luku), eräänlaisten australialaisten lehmäpoikien tyyppisistä henkilöistä, jotka ohjasivat kookkaita eläinlaumoja paikasta toiseen työkseen, maatilan omistajista ja lampaidenkerijän työstä. Eli kuten kautta aikojen, myös noiden aikojen musiikissa käsiteltiin lähinnä ajan tapahtumia ja elämäntyylejä. Tyypillisiä bush-musiikkityylin kappaleita ovat muun muassa Click Go the Shears, The Dying Stockman ja The Eumeralla Shore.

Waltzing Matildasta epävirallinen kansallislaulu

Vielä myöhemmin teemoihin tulivat mukaan sotakokemukset ja tulvat sekä tulvivat sateet, aboriginaalit, pitkät rekkareitit ja junaradat sekä yksinäisyys ja eristäytyminen muista. Yksi erityisen tyypillinen sekä samalla tärkeä myöhemmän ajan bush-musiikkityylin kappale on Waltzing Matilda, jota voidaan pitää jopa Australian epävirallisena kansallislauluna. Tähän lauluun vaikuttivat kelttiläiset balladit. Moni nykyajan artisti on halunnut herättää vanhoja bush-lauluja jälleen eloon ja on levyttänyt niistä uudisversiot. Tällaisia artisteja ovat muun muassa Tex Morton, Slim Dusty, John Williamson ja Redgumin bändi. Myös muun muassa Sara Storer sekä Lee Kernaghan perustavat kappaleensa vanhoille bush-laulujen teemoille ja tyylille.

1950-luvun nousu ja lasku

1950-luvulla folk-musiikki menetti suosiotaan huomattavasti rockmusiikin nousun myötä. Erityisesti nuorempi sukupolvi siirtyi kuuntelemaan uusien tuulien mukana maahan saapunutta rockmusiikkia. Bush-musiikki ei kuitenkaan täysin hävinnyt, joka oli osittain Reedy River -musikaalin ansiota. Ensimmäisen kerran musikaali tuotettiin vuonna 1953 Sydneyn New Theatressa ja myöhemmin vuonna 2002. Dick Diamondin tuottamassa musikaalissa oli mukana 12 perinteistä australialaista kappaletta, joista muutamia olivat erittäin suositut Ballad of 1891 sekä musikaalin nimikkokappale, Reedy River. Musikaali vaikutti ratkaisevasti monien 1950-luvun bush-bändien muodostumiseen, kuten Brisbanen The Moreton Bay Bushwhackers:in.

Tunnettuja bush-bändejä

2000-luvun alusta lähtien muutamat bush-bändit ja -artistit ovat nousseet erityisen suosituiksi, jotkut tunnetuiksi jopa kansainvälisellä tasolla. Nämä bändit ja artistit ovat joko tehneet uusia kappaleita vanhoista bush-lauluista tai tekevät uutta musiikkia samalla tyylillä. Monet näistä ovat kilpailleen suosiosta keskenään. Yksi kaikkein tunnetuimmaksi noussut bush-tyyliä edustava artisti on Geoffrey Gurrumul Yunupingu, jonka debyyttialbumi Gurrumul sai neljä palkintoehdokkuutta ARIA-palkintogaalaan ja voitti kaksinkertaista platinaa myynneissä. Muita bändejä ovat muun muassa Angus & Julia Stone sekä Boy & Bear.

Kansainvälisesti tunnetuksi tullut Bushwackers on ottanut nimensä 1950-luvulla suosioon nousseelta Bushwackers Bandilta. Bushwackers syntyi Melbournessa, ja tekivät musiikkia aktiivisesti 1970-luvulta vuoteen 1984. Musiikki oli bush-musiikin ja kelttiläisen tyylin sekoitus. Kyseessä oli kuitenkin muita modernimpi bändi, sillä heillä oli mukana kokoonpanossaan sähköbasso tyypillisen bush-basson sijasta.

Näiden lisäksi vain harva 1980-luvulla perustettu bändi kesti 2000-luvulle saakka kokoonpanossa tai soittokerroissa. Eräs edelleen näinä päivinä esiintyvistä bändeistä on Currency Lads, joka on tiuhasta solistinvaihdosta huolmatta säilynyt vuosien läpi. Brisbanelainen Rantan Bush Band syntyi vuonna 1977 ja edelleen soittaa ja esiintyy vähintäänkin viikoittain. Bändissä on edelleen mukana kolme alkuperäistä jäsentä.

Rokkia ja perinteistä tyyliä

Nykyaikaisten bändien mukana perinteinen bush-musiikki on kiivennyt suurille lavoille ja saanut rock-tyylisuunnan piirteitä. Mukana on näinä päivinä yleensä rockrummut ja -kitarat, mutta myös perinteisiä kelttiläisiä vivahteita. The Bushwackersia perinteisempää musiikkia soittaa The Handsome Young Strangers, kun taas The Currency- sekä Sydney City -bändit soittavat musiikkia, jossa yhdistyy punk sekä kelttiläiset vivahteet. Rantan Bush Band on säilyttänyt alkuperäisen tyylinsä, jossa yhdistyvät folk ja country. Bändi esittää sekä perinteisiä australialaisia kappaleita, mutta myös nykyaikaisia rock- ja pop-kappaleita.

Tanssia ja bush-musiikkia

Moni bush-bändi soittaa musiikkia bush-tansseissa. Nämä ovat tapahtumia, joissa soitetaan perinteikästä bush-musiikkia ja tanssitaan perinteisiä bush-tansseja musiikin tahtiin. Tanssit tulevat jo siirtomaa-ajoilta sekä folk-musiikin nousukaudelta, 1950-luvulta. Myös nykytansseja, tanssitaan bush-tansseissa, mutta perinteisellä tyylillä. Nämä tanssit eivät siis ole autenttisia bush-tansseja, mutta ne on luotu perinteiseen tyyliin myöhemmin.